2011

Porridge, candels, & carols at New York's Finnish church

By Laura Palotie

Today the Finnish community of New York will once again flock to Greenwich Village, where the city’s Finnish church and school join forces for their annual holiday bazaar and traditional Christmas carol sing-along. Most of the city’s expat Finns have become a seamless part of the city’s hurried habits, but for one day each year several generations are brought together by the scent of traditional rice porridge and songs reminding them of Christmases past. In addition, the traditional Lucia procession is a cherished tradition for many parents and children.

About forty volunteers work on the event, whose planning begins in early October, says Ilona Lähde, co-coordinator of this year’s event. Lähde has lived in New York for two years, and two of her three children have been students at the Finnish School of New York. She adds that in addition to the sing-along, the Lucia procession and the traditional porridge, Finnish candies and baked goods such as Karelian pastries are popular draws at the bazaar. Many also stop by to browse handmade Christmas decorations, wool socks and holiday cards.

Image credit: FreeDigitalPhotos.net

Image credit: FreeDigitalPhotos.net

“There’s something homey and familiar about the event, and gives people the opportunity to meet other Finns in addition to enjoying treats and hearing songs that are dear to them,” she says. Lähde adds that her family particularly looks forward to the Saint Lucia procession, which honors the patron saint of light and follows a tradition celebrated in Scandinavia on December 13. One lucky child gets to don a crown of lights, while others follow her down the aisle of the church with candles in hand. Lucia Day is most notably celebrated in Sweden, and is thus an important holiday among Swedish-speaking Finns. “Our children attended Swedish-speaking schools in Finland, and it was nice that we didn’t have to forego the Lucia tradition after moving to New York,” Lähde says.

The popularity of the event, which frequently fills up the church, reflects the importance of Christmas in Finnish culture. During the darkest time of the year, a holiday devoted to family, food and light is approached with gratitude and reflection; this attitude is visible, for example, in the markedly spiritual holiday songs. “Finns quiet down for several days to celebrate the holiday,” Lähde says. “Christmas is certainly one of the biggest holidays in New York as well, but [Americans celebrate it] with more flash and color.”

A visitor to New York's Russian baths

By Laura Niemi

A few weeks ago I received a tempting invite on Facebook. Finland Center Foundation asked me to join a women’s sauna gathering at Wall Street Bath in Manhattan. As both a sauna blogger and a Finn who misses sauna terribly, I was immediately excited. I had heard many stories about the legendary Russian saunas in New York, so I simply had to visit this one.

Showing characteristically Finnish punctuality, I arrived in the lobby at 7:00 p.m. on the dot. I expected to see a group of women gathered together, but couldn’t see a single person. I started to feel nervous. Had I come on the wrong date? Would I dare to go inside alone? While waiting, I had time to think. If I, as an experienced saunagoer, felt insecure in front of a Russian sauna, how unsure must our foreign friends have felt when we took them to the Finnish sauna for the first time?

We Finns don’t have any specific sauna rules; we simply advise our sauna guests to listen to their bodies and trust their senses. I wondered if this piece of advice would also work in a Russian sauna, or there was something else essential that I should know. I knew that German people had a strict sauna code, but what about the Russians?

Luckily I didn’t have to test my courage. After a while I saw Jaana Rehnström, President of Finland Center come inside with another lady. Adventurously we went in and had a fun time. The Wall Street Bath had different kinds of saunas, from steam to red-hot wood-heated saunas. The place was a little bit worn out, and most of the customers seemed to be Russian men. It seemed to offer a homey meeting place for immigrants far away from their home country.

Wishing you wonderful moments in the steam!

Laura, who moved to the U.S. a couple of years ago, is one of the founders and editors of a new wellness blog called Saunaflow.com. To Laura, a sauna is not just a place but a state of mind, and she is always looking to hear new sauna-related ideas and experiences. Join the sauna discussion at  www.saunaflow.com. Check out, for example, her list of sauna etiquette rules at www.saunaflow.com/page/4/.

24 tuntia New Yorkissa

Finland Center Foundation's  president, Jaana Rehnström, has written a post about her day of meandering around New York, meeting old friends and exploring Finnish cultural offerings. It’s in Finnish, so those of you who aren’t fluent speakers yet can use it as an opportunity to practice the language!

Näkymä New Jerseystä Manhattanin High Line-puistosta. Kuva: Saga Blane

Näkymä New Jerseystä Manhattanin High Line-puistosta. Kuva: Saga Blane

Vihdoinkin vapaa! Aikuinen tytär on Suomessa, teini-ikäisen pojan kesäloma on alkanut ja hän on lentänyt Suomeen, josta molemmat jatkavat tänään Italiaan interrailaamaan yhdessä. Ilahduttaa, että he molemmat haluavat tämän seikkailun. Mies lensi kotikaupunkiinsa tapaamaan veljeään, joka ei ole hyvässä kunnossa. Joten olen siis vaihteeksi kesäleski, sinkku, ha-haa. Tosin talo on täynnä vieraita, kuten yleensä, mutta mieluisia: ystäväni, kirjailija Leena Lehtolainen serkkunsa Lauran kanssa ovat vierailulla.

Huomenna Leena on luvannut vierailla Finland Centerin kirjakerhossa, jonka jäsenet ovat lukeneet hänen dekkariaan Väärän jäljillä ja haluavat keskustella siitä suomeksi. Ehkä Leenan läsänolo inspiroi minua kirjoittamaan, kertomaan mitä kaikkea voi 24 tunnin aikana tapahtua New Yorkissa – sellaisia pieniä asioita, joiden vuoksi on helppo hurahtaa tähän kaupunkiin. Kuten tulette huomaamaan, loppujen lopuksi tämä on kuin pieni kylä.

Eilen, pidettyäni maratonikokouksen kotonani Finland Centerin johtokunnan kanssa ja toivotettuani Leenan ja Lauran tervetulleiksi, ehdin vielä illalla nauttimaan harvinaisesta ylellisyydestä eli elokuvasta. Tosin, koska minun Finland Centerin johtokunnan puheenjohtajan asemassa kuuluu tietää jotain suomalaisesta kulttuurista, valitsin Docpoint- suomalaisen dokumentaarielokuvan festivaalin esityksen 92St Y-Tribecassa esitettävän, Arto Halosen ohjaaman ja tuottaman filmin Pyhän kirjan varjo.

Menimme ensin Leenan ja Lauran kanssa Greenwich Villagessa sijaisevaan Moustache-ravintolaan, jossa on ystävällinen palvelu, halvat hinnat ja hyvä ruoka! Sitten hyppäsin metroon ja menin leffaan. Hämmästysekseni meitä oli yleisössä vain kaksi. Näköjään PR ei taaskaan toiminut – suomalaisille se on tosi vaikea juttu oppia tässä kaupungissa, ja koskee myös osittain omaa järjestöäni. Arto Halonen tuli itse esittelemään elokuvan, joka oli mielestäni taidokkaasti tehty, muistutti vähän Michael Mooren tyyliä... ja valaisi erittäin hyvin Turmenistanin tilannetta, josta häpeän tunnustaa etten tiennyt yhtään mitään, vaikka olenkin elinikäinen ihmisoikeusaktivisti.

Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen. Arton ja amerikkalaisen juristin Kevin Frazierin järjestelmällinen ote, sinnikkyys ja kekseliäisyys tulivat hyvin esille. Kansainvälisten yritysten julistukset eettisistä periaatteista osoittautuivat tekopyhiksi, kun todellisuudessa he suostuivat kääntämään ihmisoikeuksia polkevan diktaattorin kirjan eri kielille päästäkseen osallisiksi maan öljy- ja kaasurikkauksista. Loppujen lopuksi ainoastaan suomalainen yritysjohtaja (Timo Miettinen, Ensto) selitti kameran edessä, miten he tajusivat tehneensä virheen suostuttuaan aluksi kääntämään naurettavan, mutta vaarallisen teoksen suomen kielelle. He päättivät kuitenkin olla julkaisematta sitä, koska yrityksen eettisten periaatteiden kunnioittaminen oli tärkeämpää kuin kyseisen liikesopimuksen saaminen. Olin todella ylpeä hänestä!

Kävelin tihkusateessa takaisin kotiin pitkin melko autoita katuja, mutta en tuntenut oloani mitenkään uhatuksi. New Yorkilla oli pitkään maine vaarallisena kaupunkina, kun se ei ole ollut lähelläkään tilastojen kärkipäätä vuosikausiin.

Olen gynekologi ammatiltani, ja aamulla sain puhelinsoiton potilaalta, jolla oli paha kuukautisten aikainen migreeni. Soitin hänelle lääkkeet apteekkiin. Tänään olin päättänyt jatkaa suomalaisen dokumentaarifilmien katsomista, joten suuntasin klo 13 Scandinavia Houseen. Siellä nautin Peter von Baghin Helsinki, ikuisesti -teoksesta. Yleisö oli hiukan runsaampaa kuin edellisenä iltana, joukossa useita tuttuja New Yorkin suomalaisia. Kerroin parille heistä surullisen uutisen, newyorkilaisessa sairaalassa eilen kuolleesta vanhasta suomalaisesta sotaveteraanista, ja juttelimme tulevasta muistotilaisuudesta. Kävin vielä katsastamassa talon tämänhetkisen pohjoismaalaisen taidenäyttelyn, kauhistelin kaupan hintoja (75 USD norjalaisesta kudotusta myssystä?! Pitää todella rakastaa Norjaa ostaakseen sellaisen...) , ja päätin sen sijaan nauttia talon ravintoloitsijan, Smörgås Chefin, hyvästä kahvista ja maukkaasta mantelikakusta.

Koska ilma oli hyvä, kävelin koko matkan kotiini Greenwich Villagessa. Sunnuntai-iltapäivä oli miellyttävä ja ihmisiä kuhisi kaduilla. Mietin, pitäisiko poiketa Finland Centerin toimistossa Salmagundi Clubilla katsomassa postit, mutta päätin jättää huomiseen – varsinkin kun uuttera harjoittelijamme Suomesta oli ne eilen tarkastanut. Kävelin Washington Squaren läpi, jonka itäosa on juuri avattu pitkän puistoremontin jälkeen (ainoastaan yksi osa on enää työn alla). Puisto oli täynnä kaikenikäisiä ihmisiä, kitaran- ja jopa pianonsoittajia ja koiranulkoiluttajia.

Kuten tavallista, kuulin Greenwich Villagen kaduilla taas useita eurooppalaisia kieliä ja mietin, miten suomalaiset ja muut eurooppalaiset tuntuvat viihtyvän tässä kaupunginosassa. Koska olimme jutelleet Finland Centerin jäsenetujen lisäämisestä saadaksemme lisää maksavia jäseniä kustantamaan kulttuuritoimintaamme, päätin poiketa italialaisessa ravintolassa, jossa perheemme usein käy syömässä, Trattoria Toscana. Omistaja ei ollut paikalla, mutta sain hänen puhelinnumeronsa, ja kotiin tultuani soitin hänelle. Hän lupasi muitta mutkitta Finland Centerin jäsenille 10 % alennuksen. Se taas pisti miettimään, ketä muita voisi kysyä, joten tässä taas seuraavalle viikolle tehtävä… tämä ei ikinä lopu, aina sitä keksii jotain tekemistä!

Illalla tekstailin lasten kanssa, onnellisesti Italiassa, ja soitin miehelle Kentuckyyn. Sen jälkeen päätin sitten vielä tehdä toisen kultuuriteon, nimittäin mennä Janitan esitykseen Bowery Electric -nimiseen klubiin East Villagessa, jossa tämän illan esityksen tuotot menivät Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhreille. Kun saavuin paikalle, sain elämäni yllätyksen, kun portsari pyysi nähdä henkkarini! Olen todellakin useita vuosikymmeniä vaadittua 21 vuotta vanhempi. Sanoin hänelle olevani imarreltu, mutta ehkä hänellä on näössä jotain vikaa eikä hänellä tietenkään ole sairasvakuutusta, jotta voisi mennä silmälääkäriin…

Janitaa edeltänyt bandi oli myöhässä ja jouduin odottelemaan drinkkini kanssa. Lopulta Janita tuli lavalle, hiukan flunssaisena ilmeisesti, mutta ääni kantoi hyvin. Lähtiessäni törmäsin nuoreen naiseen, jonka tunnistin potilaakseni. Nuori nainen tuijotti minua ja kysyi, mistä hän tunsi minut, vaikka olen nähnyt hänet varmaan 20 kertaa ja muistin heti hänen nimensä. Pari korttelia myöhemmin kotimatkalla törmäsin toiseen tuttuun, tyttäreni yläasteen aikaiseen koulutoverin isään. Hän tervehti lämpimästi ja kyseli, miten tyttäreni voi – kerroin viimeiset kuulumiset, ja hän vuorostaan kertoi, että poika on Citibankissa töissä…

Koska en ollut ehtinyt syödä illallista, pysähdyin pieneen Dojo-ravintolaan, jonka omistaa japanilainen ystäväni ja joka on läheisen NYU:n opiskelijoiden suosiossa. Puolalainen baarimikko toimitti kanankoivet ja valkoviinilasillisen. Sanoin dziękuję, ostin läheisestä pikkuliikkeestä Bleecker Streetillä New York Timesin sunnuntainumeron (jotta minulla olisi huomennakin tekemistä) ja menin kotiin nukkumaan.

Just another day in New York.